keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Vegaaninen Tortilla

Sunnuntaina olisi hirveästi tehnyt mieli tilata ruokaa kotiin ja olla laiska. Meidän onneksemme, netissä sivut olivat kaatuneet eikä ruokaa pystynyt tilaamaan. Niinpä piti kehitellä kaappien sisällöstä jotakin hyvää ja ihanaa.

Meillä aina silloin tällöin syödään tortillaruokaa erilaissa muodoissa. Niistä todellakin saa aikaa mitä taivaallisempia ruokia. Varsinkin töihin lounaaksi tällaiset ruoat ovat mitä helpoimpia valmistaa. Miksei myös jonnekin mökkireissulle. Töihin tulee paljon kaikenlaista tehtyä on tortillojen lisäksi keittoja, laatikoita, kvinosalaattia ja kaikkea mitä ikinä keksii muiden ihmetykseksi. Sitten arvuutellaan mitä olen taas tehnyt.

Näiden tortillojen taittelu on ihan helppoa kunhan tekniikan oppii. En itsekään mikään mestari ole, mutta vuosien varrella näissä on kivasti kehittynyt. Vaikka itse sanonkin niin todella söpöjä ja hyviä tuli. Nämä on hiukan crunchwrap tyylisiä ja näitä ollaan varmaan kolmisen vuottta tehty. Ovat ihan parasta mitä kiireisiin hetkiin voi keksiä. 






Tortillapohjia
Vegaanista juustoraastetta
Tuoretta pinaatti (tai salaattia)
Kvinoaa
Kikherneitä
Ananasta
Chilikastiketta
Kurkumaa
½ Sitruuna
Savustettua paprikajauhetta
Jauhettua basilikaa
påMackan valkosipuli/kurkku levite


Keitä kvinoa ja anna sen jäähtyä
Lisää knivnoan joukkoon mausteet, ananas, sitruuna ja kikherneet
Levitä pohjan päälle påMackan levite
Laita seuraavaksi pohjan päälle kvinoatäyte, sitten pinaattia tai salaattia ja lopuksi vegaanista juustoraastetta. (Itse käytin violife raastetta)
Ota viereen vesipurkki ja kastele toinen tortillapohja ja lisää se täytteen päälle.
Taittele tortillaa kulmista vettä apuna käyttäen pienen paketin muotoiseksi
. Lopuksi paista pannulla öljyn kanssa hetken kunnes tortillat saavat hiukan väriä pintaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti